Tarpeellinen arkki

Tauno: Emäntä on innoissaan Pihlajamäen arkkitehtuuripolusta. Minä en oikein ymmärrä mitä se tarkoittaa. Sen vaan sanon, että arkki saattaa olla ihan tarpeellinen. Niin rehvakkaasti tulee taas nytkin vettä taivaalta.
Jengi joskus valittaa, että täällä Pihliksessä on aina kotiin ylämäki, mutta sehän on vaan hyvä, jos toi veden tulo jatkuu ja jatkuu. Ei olla ihan ekojen arkkitehtuuria tarvitsevien joukossa. Sitä on kuitenkin täällä näytillä, ilmeisesti edellisen ilmastonmuutoksen jäljiltä.
Muutamia arkkitehtuurilta vaikuttavia rakennelmia - tai niiden jämiä - olen minäkin nähnyt täällä ympäristössä. Tuossa yläkuvassa on mukana myös arkkitehti.

Reilua jengiä!

Tauno: Ollaan taas emännän kanssa eri mieltä, tällä kertaa siitä, onko reilua heittää ruokaa tienvarteen. Minusta on, tietenkin! Aika usein ihmiset laittaa pullaa ja leipää metsään, mutta joskus on parempaakin sapuskaa tarjolla. Ei siitä ole montaakaan viikkoa, kun tuossa Marmoritien päiväkodin ja sen viereisen rivitalon välistä kulkevalla kujalla oli broilerin jämiä! Jesh! Ikinä en saa kotona broilerin luita ja siinä niitä oli tyrkyllä aimo annos! Emäntähän ei niitä pimeässä nähnyt, enkä minäkään, mutta hajuaistihan mulla toimii! En kuitenkaan ollut riittävän nopea ja emäntä onnistui onkimaan luut kurkustani pois. Epistä!

No, samoilta paikkeilta löytyi viikko sitten perjantaina aamutuimaan taas nannaa: oikein reilu kalanruoto, pää ja pyrstökin vielä jäljellä! Oi, kuinka rakastankaan kalaa! Tällä kertaa päästin sapuskasta vahingossa irti kun emäntä karsealla äänellä kiljaisi "irrrrrrti!!!!". Siinä rivitalon aidan vieressä on koko viikon tuoksunut ihan hirmu hyvältä. Pari kaveria on sanonut samaa.

Emäntä on ollut noista jutuista kauheen tohkeissaan. Mun mielestä tos kohtaa kulkee tosi reiluu jengii - heittävät ruokaa meille reppanoille, jotka ei ikinä saada sitä kotona tarpeeks. Epäreilua on se, että maukkaat murkinat jää rotille, jotka tosi nopeesti kekkaavat parhaat ruokapaikat, pesiytyvät siihen lähelle ja vievät kaikki makupalat.

Onko rakkautes ruastumaton?

Tauno: Ansa pyöräytti tuossa reilu viikko sitten reippaan limevihreän sählypallon, josta minä tapani mukaan lupasin kantaa vastuun. Uuden perheenjäsenen nimi on Edna, eli esikoisemme Esko sekä kaksoset Eko ja Esteri saivat pikkusiskon. Ihan kiva, mutta...

Olen alkanut epäillä Ansan rakkauden syvyyttä. Juu. Hän ei nimittäin ole enää huomaavinaankaan minua, vilkaisee vain hätäisesti ja kääntää sitten selkänsä. Kepit (lentävät) ovat hänen intohimonsa. Minä taas olen mustasukkaisuudesta jo ihan riakaleina ja yritän pakkomielteisesti syödä kaikki vastaantulevat kepposet.

Ehkä Ansa on minuun kyllästynyt ja ajattelee vain, että tuo pönttö se ottaa aina vastuun kantaakseen, vaikka hyvin tietää olevansa asianosaton. Ehkä minun pitää yrittää vaihtaa taktiikkaa ja koettaa olla etäisempi ja viileämpi. Ja katsotaan ens kerralla vähän tarkemmin sitä jälkikasvuakin. Kyllä edes vähän pitää olla näkönen, jos meinaa meikäläisen saada isäpapaksi.

Vapauden kaiho

Tauno: Aika kuivaa on ollut Rekkulassa. Enkä tarkoita pelkästään kuratonta, sillä harvoin sieltä meikäläiselle sopivaa seuraa (narttuja) löytyy. Urosten kanssa on niin vaikea päästä yhteisymmärrykseen siitä, kuka on kuka. Ei tieteskään mun mielestä, mähän oon mä, mutta henkilökunta on niin herkkää.

Me käydään kuitenkin Rekkulassa päivittäin, onhan siellä aina paljon nuuskittavaa. Ja niitä penkkejä! Emäntä laskeskeli, että isojen ja pienten puolilla on kuusi istumavyöhykettä ja niissä istumapaikat yhteensä yli 30 hengelle. Tästä ei kuitenkaan passaa valittaa Rakennusvirastolle, koska silloin käy niin, että ne roudaavat pois just ne pöytä-penkki -systeemit, joita kaikki käyttävät.


Tänä syksynä on ollut mielenkiintoista seurata sienten joukkopakoa Rekkulasta. Me ollaan tosin oltu emännän kanssa eri mieltä siitä, onko sienijoukko tulossa vai menossa. Emännän mielestä ne pyrkivät Rekkulaan, josta kukaan ei niitä varmasti poimi. Mä taas olen ihan saletti siitä, ettei kukaan halua elää aitauksessa, jos voi valita vapauden. Olen kannustanut niitä siinä aidan vieressä haukkumalla ja aaltojakin olen yrittänyt tehdä koipea nostamalla, mutta hirmu hitaasti ne silti liikehtii. No, ehkä ensi syksynä...

Rekkulan ilmoitustaululta on poistettu taideteos "hänen varhaiselta kaudeltaan". Nyt taululle voisi laittaa ilmoituksiakin.

Eikä maailma sitten pelastunutkaan

Koira ei ole kasvissyöjä, vaikka keppi joskus maistuukin.

Tauno: Unohdin viime keväänä kertoa emännän nappulasulkeisista. Olen koko ikäni syönyt Nutro Choice -merkkisiä nappuloita, mutta keväällä niitä ei meinannut saada mistään. Emäntä rupesi siinä yhteydessä miettimään, että on ihan hullua syöttää koiralle valtamerten takaa rahdattavaa ruokaa - vaikka eivät ne nappulat tietääkseni ilmojen halki tänne lennä. No, hänen pieni vihiriä omatuntonsa kolkutteli kuitenkin hyvin äänekkäästi.

Jos minä saisin päättää, söisin joka päivä paljon raakaa lihaa. Koira ei ole kasvissyöjä - mitä nyt joskus vähän keppejä ja huohonkorsia tulee mutusteltua... Isäpappani Uwe syö raakaravintoa ja voi erinomaisen hyvin, mutta tämä minun henkilökuntani on niin laiskaa, ettei sillä riitä jaksua siihen hommaan. Saan kyllä melkein joka päivä nappuloiden kanssa jotain raakaa lihaa. Tai kalaa, joka on muuten mun ihan lempparia sekin, etenkin rasvainen lohi. Ja oliiviöljy. Sitäkin aina joskus lirutetaan vähän nappuloiden sekaan. Nam!

Emäntä löysi kuin löysikin yhden kotimaisen kuivamuonamerkin, josta oli kuulunut enemmän hyviä kommentteja kuin huonoja. Huonot kokemukset liittyivät enimmäkseen siihen, ettei sillä turkki pysynyt kiiltävänä ja hyväkuntoisena, mikä on hyvinvoivan koiran tuntomerkki. Tämänkään nappulan saanti ei ollut helpoimmasta päästä, ainakin silloin sitä myi vain yksi kauppa tällä puolen pääkaupunkiseutua.

Kotimaista murkinaa tuli popsittua noin säkillinen, eikä tuo mitenkään pahaa ollut. Kyllä sitä söi kun ei muutakaan ollut tarjolla. Turkin kunnosta en osaa itse sanoa juuta en jaata. En ainakaan huomannut mitään eroa tyttökoirien suhtautumisessa - yhtä ärhäkästi ovat aina aikomukseni torjuneet. Ihan tarkkaa käsitystä minulla ei ole siitä, miksi henkilökunta päätti palata takaisin Choiceen heti kun sitä oli taas saatavilla. Ehkä se tuntui tutulta ja turvalliselta, ehkä he näkivät jotain, mitä minä en. Vaan kyllä se mulle sopi, hyvää perusmuonaahan se on. Nyt turkkini kiiltää emännän mielestä niin hienosti, että hänen pitää muka pitää aurinkolaseja päässä yötä päivää. Just joo.

Naru korvassa - vähä mageeta!

Tauno: Oltiin emännän kanssa tässä aamupäivällä 9 kilsan lenkillä. Käveltiin Pihliksestä Viikkin koetilan kautta Vanhankaupunginlahdelle ja sieltä jokivartta kotio.

Viikissä me nähtiin yhdessä aitauksessa emboja. Emäntä kävi väittämään, että ne ovat lampaita, mutta satavarmana olen nähnyt telkkarissa samanlaisen eläimen ja sen vieressä luki että Embo. Että turha nassuttaa meikäläiselle. Kandee välillä vähän päivittää omaa eläinoppiaan.

Lenkki oli muuten oikein kiva, mutta emäntä taas hermostui kun kaksikin pyöräilijää ajaa suhahti niin hirviän läheltä ohi, että meikäläinenkin oli heittää volttia. Kun takaa lähestyvät pyöräilijät eivät soita kelloa, niin emäntä ei kuule ajoissa niiden tuloa. Ei vaikkei edes kävele naru korvassa. Tai sellaiset pyöreät mokkulat korvien päällä.

Oon muuten aatellu itsekin hankkia narun korvaan. Mullahan on jo päässä nämä nahkaiset lärpäkkeet. Narun vois pistää tulemaan toisen lärpäkkeen alta ja sitoa vaikka hännäntyveen kiinni. Vähä äheetä! Ehkä henkilökuntakin sitten paremmin ymmärtäis, etten millään voi kuulla (ja noudattaa) kaikkia käskyjä.
Ehkä ihmiset käyttää niitä samasta syystä. Tai sitten niiden korvat soi niin kovaa, että se häiritsee muita.


Ihmiset laittavat hankaliin paikkoihin liikennemerkkejä selventämään tilannetta. (Emäntä otti tuon kuvan tänään Viikissä, lähellä sitä taloa, jossa on paljon "makkaralääkäreitä")

Siskolle kuutoset!

Tauno: Kuvassa oma sisarusparveni 2.9.06 Paraisilla, jossa olemme syntyneet. Täytimme kaksi vuotta 30.8. (Eikö siis 30.7.)

Tauno: Onnea rakkaalle Sara-siskolle, joka pyöräytti elokuun puolivälissä kuutoset, kolme kumpaakin sukupuolta. Voimia kovasti hälle, että jaksaa niiden pienten vilperttien kanssa.

Usein olen täällä valitellut sitä, ettei meikäläinen pääse sukua jatkamaan, ei vaikka kuinka yrittää. Vaan tässä viikkonen sitten oli kuulkaa lähellä! Vedin emäntää narun päässä tuolla Vantaan jokirannassa, kun vastaan tuli yksi tuttu savelalainen corgityttö, joka korkeasta iästään huolimatta on erinomaisen hehkeä. En muista hänen nimeään, mutta olkoon nyt vaikka Elisabeth. Hällä henkilökunta kulkee mukana rollaattorilla ja hän itse vapaana, säyseä kun on luonteeltaan. Emäntähän ei sitä uskonut, joten kun kävelytietä pitkin tuli yllättäin auto ja toisesta suunnasta kaksi pyöräilijää, nappasi emäntäni meidät molemmat tiukasti otteeseensa, Elisabethin toiseen käteen ja minut toiseen.

Kekkasin heti, että tässähän on loistava tilaisuus ja pomppasin Elisabethin pitkän selän päälle. "Oh Dear!" hihkaisi Elisabeth, mutta emäntä ei uskaltanut päästää armaani pannasta irti. Loppujen lopuksi hän onnistui tempomaan meidät eroon toisistamme ja ristiriipuntaa muistuttavalla otteella pitämään meidät poissa suvunjatkamispuuhista sen aikaa kun liikenneruuhka kävelytiellä vähän helpotti.

Pieleen meni siis sekin yritys, joten täytyy vissiin odotella, että Ansa pukkaa meille taas kolmen kuukauden kuluttua jotain kivaa perheenlisäystä vihreän vinkulelun, vessapaperirullan hylsyn ja punaisen pallon seuraksi; hällähän on nyt just juoksu.

Eipä enoilla veneessä!

Tauno: Kuulin juuri, että kaunis ja fiksu sisareni Sara (Alpenhirtsin Tirlittan) on mahdollisesti pieniin päin! Jee! Minusta tulee eno! Toivottavasti! Pidetään peukkuja. On se vaan ihmeellistä, että toiset meistä pääsevät jo jatkamaan sukua. Minäkin olen heitellyt "tositarkoituksella" -tyyppisiä ehdotuksia aina tilaisuuden tullen ja mielestäni saanut ihan myönteistä palautetta. Vaan "älä unta näe" sanoo emäntä ja pitää tiukasti remmistä kiinni.
Rannalle soittelemaan olen jäänyt vähän muutenkin, sillä sitten viime kesän ei ole veneretkiin ollut tilaisuutta. Ehkä vielä joskus... Mutta näin tulevana enona muistutan kaikkia veneileviä rekkuja siitä, että ilman kelluntaliivejä ei sitten lähetä vesille, ei itse, eikä henkilökunta.

17.7. Ultra näytti Saran masussa monta poikasta, jotka putkahtavat maailmaan elokuun puolivälissä! Onnellista odotusta systerille!

Taikalaatikko

Tauno: Pientä juhannustaikaa oli tarkoitus tehdä, mutta en onnistunut salakuljettamaan kotiin sellaista hyvää heittokeppiä, joka petin alla olisi näyttänyt unen siitä yhdestä tietystä noutajasta. Siis Ansasta. Hän on jossain ikimetsässä, järven rannalla lomailemassa. Ilmeisesti hyvä yritykseni on taikojen vastaanotto-osastolla huomattu, sillä tänään on tullut telkusta ainakin kaksi "Ansa & Tauno" -elokuvaa! No, henkilökuntahan se enemmänkin niistä on kiinnostunut, mutta emännän hyvä mieli on tunnetusti meikäläisen etu. Että sikäli se taika oli ihan onnistunut.

Taidetta rekkuloihin?

Tauno: Rekkulan remontti alkaa olla valmis. Kyllä vaan saatiinkin hieno koirapuisto! Henkilökunta on hiljakseen hyräillyt laulua "Penkki, puu ja puistotie", mutta minä en kyllä ymmärrä niiden penkkien määrää. Eihän me koirat edes istuta - penkillä. Pitää vissiin opetella.

Mutapainin ystävien kulta-ajat ovat näemmä ohi, sen verran tehokkaan näköiset vallihaudat on kaivettu rekkulan ympärille. Taivaasta satavaa vettä ne eivät tietty toppaa, mutta luultavasti kuiva kausi kestää entistä pitempään.
Aitoja ei vasiten korjattu, mutta niiden viereen kärrättiin maata sen verran, että suurimmat aukot saatiin tukkoon. Minua vähän epäilyttää tuon ratkaisun kestävyys (sen verran on noita kaivamista harrastavia tuttavia), mutta Rakennusvirastossa ilmeisesti luotetaan koiranomistajiin, etteivät anna rekkujensa kaivaa maata aitojen alta.

Ja saatiinhan me uudet hienot ilmoitustaulutkin. Isojen puolella siihen on ilmestynyt sellainen valtavan hieno taideteos, joka kuvastanee niin tekijänsä sielunmaisemaa kuin oivaa tähtäyskykyäkin. Teos muistuttaa kovasti yhden tutun mäyräkoiran talvista iltapissiä lumihangessa, mutta ei se voi olla kun se on niin korkealla. Pakko olla jonkun lintu- tai perhoskoiran tekosia. Henkilökunta ei suo pienintäkään ymmärrystä tuota taideteosta kohtaan, "sotku mikä sotku" hän on murissut aamusta alkaen.

20.6. Tauno: Emäntä kävi tänään pienten koirien puolella vaklaamassa, notta onko sielläkin saman taiteilijan työ esillä ilmoitustaululla. No tottahan toki, olisihan se keljua, jos pienet koirat jäisivät vaille taide-elämyksiä. Emäntä on vankasti sitä mieltä, että asialla ovat olleet ihmisen pennut. Minä hälle olen yrittänyt selittää merkkailemisen merkitystä, mutta ei mene läpi.

22.6. Tauno: Sama taiteilija näyttää purkaneen sisintään leikkipuiston rakennuksen seinään. Teemana on edelleen nuoren uroksen kasvukertomus, jonka keskiössä - toisin sanoen pääkopassa - lirissä killuva herne huutaa: "Give peas a chance!"

Tienestiä

"Päiväätä! Pääsiskö kesätöihin?"

Tauno: Tällaisen puolivallattoman ukkomiehen (vaimoke Ansa + kolme pentua: vihreä vinkulelu Esko, punainen pallo Esteri ja riemunharmaa vessapaperirulla Eko) pitää aina ajatella perheen parasta ja siksi olen ryhtynyt etsimään kesätöitä. Rakennusviraston porukoilla näyttää olevan kiva duuni, saavat olla Rekkulassa koko päivän. Minä osaan kaivaa hiekkaan syviä kuoppia ja kastella puita, joten eikös siinä ole ceeveetä ihan riittämiin.

Rekkulassa rytisee

Tauno: Vähä äheetä! Rekkulassa oli tänään kaks metsurii kaatamassa puita. Mä pääsin ihan vierestä kattoon ku emäntä tunki sinne pikkukameransa kanssa reippaana reportterina. En jännitykseltäni seurannut keskustelua kovin tarkkaavaisena, mutta jotain siinä puhuttiin myös sen yläpuolisen tien ojittamisesta. Ilmeisesti kyseessä on ihan vakava yritys estää kurapainin ystävien leikit!
Käsittääkseni myös kaikki aitojen rakoset aiotaan tukkia. No, ei ne ehkä huomaa niitä kaikkia. Mehän koirathan ollaan täällä yritetty hoitaa pupuongelmaa sen kun on voitu, nyt Rekkulasta jäniksen perään ampaiseminen vaikeutuu huomattavasti.
Toi moottorisahaajatäti oli muuten oikein kiva. Sain hältä rapsutuksia, mutta sahaan en saanut koskea. Vähä mä olisin...

Kiitos äänestäjille!

Tauno: Ei vasiten olla Ansan kaa jännitetty Hesarin "Söpöin lemmikki" -kisan tuloksia, joita ei siis ole vielä julkistettu. Ehkä joskus ensi viikolla selviää, olemmeko tuhatneljäsataakahdeksankymmentäseitsemäs, tai jotain.

Meitä äänestettiin kuiteskin 309 kertaa, mistä valtaisa kiitos kaikille vaivaa nähneille! Joku rekku oli saanut yli 32.000 äänestäjää liikkeelle, mutta pian ääntenlaskun alettua sen kirsu katosi kuvastosta. Mystistä?
Kävi miten kävi, tulos ei meidän ansaintalogiikkaamme horjuta - nappulaa kilahtaa kippoon säännöllisesti. Olemme oman henkilökuntamme mielestä aina kaikkein söpöimmät lemmikit koko maailmassa.

6.6. Tauno: Äänestys on ratkennut. Lähes 800 lemmikkiä oli mukana, koiriakin 435. Henkilökunta kalkyloi sijoituksemme koirien tuloslistan riville 172. Söpöimmäksi lemmikiksi äänestettiin pystykorva Nasti Suklaasilmä. Kissojen sarjan voitti Safiirisilmä ja muiden lemmikkien Hönsti-kani. Ansa ja Tauno onnittelevat voittajia!

Rekkularules

Tauno: Rekkuloimisen uudet säännöt on julkistettu tänään, valtakunnallisena Koiranpäivänä:

1. Vastuu koirasta aitauksessa on aina ulkoiluttajalla.
2. Jos aitaus on jaettu isoille ja pienille koirille, noudata jakoa.
3. Pidä koirasi vapaana aitauksessa.
4. Kiimassa olevaa ja/tai sairasta koiraa ei saa tuoda aitaukseen.
5. Koirien omien lelujen tuonti aitaukseen ja lelujen, keppien, lumipallojen ja kaiken muunkin heittely aitauksessa on kielletty.
6. Huolehdi aitauksen siisteydestä ja valvo koiraasi.
7. Pidä huoli, ettei koirasi haukunnallaan tai muuten häiritse naapuruston rauhaa eikä varsinkaan yöaikaan kello 22–7.
8. Voit ilmoittaa havaitsemastasi turvallisuutta heikentävästä ilkivallasta ja koirille vaaraa aiheuttavista puutteista asiakaspalveluun.
9. Pidä portit aina suljettuina.
10. Noudattamalla näitä sääntöjä kaikissa Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien ylläpitämissä koira-aitauksissa suot miellyttävän ulkoiluhetken niin koirille kuin niiden ulkoiluttajillekin.

Tuo kohta 8. pitää ottaa heti käsittelyyn, sillä taas oli koira päässyt karkuun Rekkulasta. Pistänkin henkilökunnan asialle, kirjoitelkoon taas sinne Rakennusvirastoon - taitavat jo tuntea hänet siellä asiakaspalvelussa...

Helsingin Sanomien nettisivuilla, Oma Kaupunki -osiossa esitellään stadin koirapuistot (http://omakaupunki.hs.fi/mesta/166088/Maas%25C3%25A4lv%25C3%25A4n+koirapuisto). Maasälvän koirapuistolla on siellä ainakin toistaiseksi väärä osoite, mutta henkilökunta ehti sinne tiksutella jo noottia.

Vai on tänään Kennelliiton valtakunnallinen Koiranpäivä. Vaadin kakkua!

PS. Oheinen kuva on tietokoneella käsitelty ja julkaistu vasten tahtoani!

Outo metsä

Tauno: Henkilökunta narun päässä riepottaa meikäläistä milloin minnekin. Tänään oltiin vallan Kehä I:n tuolla puolen. Ensin talsimme kehänsyrjää kulkevan meluvallin päällä, jossa kulkee polku. Kehällä huristeltiin kuin hungaroringillä ja meteli oli kova; tien toisella puolella vilkkuivat lehdettömäin puiden takaa Marmorikujan talot. Aina välillä piti pysähtyä kun emäntä otti valokuvia jostain, mitä ei vielä ole, eli Pihliksen puolen meluvalleista. Minua moinen vähän hävetti, mutta pääsimme onneksi laskeutumaan vallilta kehän ja kävelytien väliseen metsään, jossa kulkee polku ihan sinne Hesen kävelysillalle saakka. Aikasen outo on tämä ala-malmilainen metsä. Jos meillä täällä kasvaa puissa vaatteita, niin siellä pukkaa puusta ja maasta leluja!

PS. Henkilökunnan aika menee mukavasti kun poistelee roskakommentteja. Sensuurista ei siis ole kyse.

Söpöin lemmikki?!

Tauno: Henkilökunta on suuressa viisaudessaan ilmoittanut Ansan ja mut Helsingin Sanomien "Söpöin lemmikki" -kisaan. Onneksi kisa käydään valokuvien perusteella, eli eivät käy lehden tuomarit henkilökohtaisesti söpöyttä tarkistamassa. Voisi olla tulos toinen... Ei vaiskaan, olemme Ansan kaa aina hirmu söpöjä. Paitsi, että täällä kulmilla pyörii Ansan suloja ihailemassa sellaisia hanakoita uroksia, että niiden tullessa vastaan yritän näyttää kaikkea muuta kuin söpötä. Aika hyvin olen siinä välillä onnistunutkin.
Äänestämässä voi käydä täällä: http://www5.hs.fi/lemmikkiaanestys/

PS. Jos tämän viestin kommentteihin ilmestyy epäilyttäviä linkkejä, älä napsauttele niitä.

Puut puhkeavat pipoon

Tauno: Henkilökunnan käyttämän käsitteistön koirantaminen on joskus hankalaa, mutta tänään selvisi taas yksi asia: Vaatepuu tarkoittaakin puuta, jossa kasvaa vaatteita. Aamulenkillä bongasimme kaksi pipopuuta ja kaksi vanttupensasta, joista suurin osa tamineista oli jo poimittu parempiin päihin ja kätösiin. Kunhan kevät tästä edistyy pääsemme varmaan lähimetsiin housustamaan ja paidastamaan. Emäntä tietää kuulema kaikki parhaat haute couture -paikat. Vaan hyvin paljon jää ihan käyttökelpoista rukkaa ja kappahlia metsiin mätänemään. On se sääli.

PS. Poistin taas epämääräisen kommentin, joka lienee virus.

Iloinen perhetapahtuma!

Tauno: Ansa synnytti viime yönä kaksoset, eli esikoisemme Esko sai kaksi sisarusta yhdellä juoksulla. Ensin putkahti maailmaan Esteriksi nimetty punainen pallo, joka muistuttaa erehdyttävästi Pihlajamäen lähiölehdestä ja nettisivuilta tuttua tunnusta. Vaan ihmekös tuo, mehän Ansan kanssa rakastamme niin kovasti tätä vireää ja vehreää lähiötämme. Sitäpaitsi, esikoisemme oli iloisen vihreä, joten hyvin rimmaavat. Toisella ponnistuksella syntyikin sitten yllätysvauva, riemunharmaa vessapaperirulla, joka nimettiin ympäristöystävällisesti Ekoksi. Ehkä nimi on enne...
Äiti ja lapset voivat hyvin ja kuviakin on tiedossa, jahka uudet tulokkaat jaksavat vähän poseerata.

PS. Esteri oli Ansan roolihahmo elokuvassamme "Professori Masa"

Silta yli synkän virran?

Tauno: Rekkulan vieressä on jo vuosia maata rötköttänyt sellainen metallinen häkkyrä. Emäntä kertoili, että Pihlajamäen alkuaikoina pojat pelasivat futista siinä Rekkulan läheisellä metsäkentällä, joka alunperin oli hevosaitaus. Samaisella kentällä myös yleisurheiltiin ja talvisin sen viereiseen mäkeen rakennettiin pieni hyppyrimäki, jossa leiskauteltiin pitkät päivät. Kun nappulat sitten siirtyivät metsästä suuremmille arenoille, tehtiin paikasta koirien koulutusalue. Ja niitä peruja on se rotisko, jonka kaupunki lienee siirtänyt kentän pikkuhiljaa vallanneesta vadelmikosta lähemmäs potentiaalisia käyttäjiä.

Emännän mielestä sen hökötyksen voisi pystyttää Rekkulaan siten, että sitä pitkin pääsisi (koira) kuivin jaloin yli Rekkulan oman Rio Granden. Rakennusvirastolla taitaa kuitenkin olla jotain vähän viksumpaa tarjolla, yrittävät kekkailla siellä, kuinka Rekkulaan virtaavat vedet saisi hallintaan. Toivotaan, että onnistuvat ja että rahuskat riittävät.

Sen hökötyksen voisi silti pystyttää... Kaupunki tosin suunnittelee ihan oikean agility-radan rakentamista ja Savelan peltoalue on yhtenä sijoitusvaihtoehtona. Kannatetaan!

PS. Tähän juttuun oli heti julkaisun yhteydessä tullut joku kommentti, jota en päässyt näkemään ja joka siksi vaikutti hieman epäilyttävältä, roskapostimaiselta. Sorry, jos poistin jonkun asiallisen asian!

Täyttä karkua!

Oi Ingrid, eiku siis Ansa! Olen järjestänyt meille karkumatkan! Air Rekkula lennättää meidät huomenna suoraan Malmilta Casablancaan! Hengailen hangaarilla kukonlaulun aikaan, tulethan silloin?! You must remember this, A kiss is just a kiss, a sigh is just a sigh. The fundamental things apply, As time goes by.


Tauno: Huomenna on Karkauspäivä! Minä en enää pääse karkaamaan, siitä emäntä pitää nykyään hyvän huolen. Kerran nimittäin kävi niin, että hän päästi minut hetkeksi vapaaksi ja minä tietenkin ryntäsin ukkomöykkäämään yhdelle pienelle koiralle. Emäntä sai kuulla kunniansa, ihan aiheesta. Nykyään emännältä ei enää karkaille kuin ajatus päästä ja joskus melkein pissi kun se nauraa Ansan emännän kanssa.

Ansalle olen yrittänyt vihjailla, että karattaisiin vihille, mutta se sanoo, että vihille meno tarkoittaa jäniksen perään säntäämistä. ”Dorka!”, se vaan huikkaa mennessään. Sen juoksuaika on taas ohi ja nyt se syö vain tanskandogeille tarkoitettua ruokaa ja muita herkkuja. Saas nähdä, millaisen siskon tai veikan meidän esikoisemme Esko mahtaa saada.

Ei minun yleensä tee mieli karata, mutta viime lauantaina olisin kyllä halunnut ja yritinkin. Sain nimittäin perjantaina niin makoisan luun, että hotasin sen vähän liian rouheina kappaleina. Lauantaina piti sitten mennä pieneläinklinikalle. Tein ankaraa vastarintaa kun minut pakotettiin pöydälle ja aseteltiin väkisin sellaisen koneen alle. Sitten kovasti sillä koneella tähtäiltiin ja POW - tulta munille! No, ei se sattunut, mutta mistäs sen voi etukäteen koira tietää. Henkilökuntakin oli varmuuden vuoksi pukeutunut luotiliiveihin! Onneksi niitä luusäpäleitä ei enää ollut vaaraksi asti.

Joskus kotieläimet ja lemmikit pääsevät ihan oikeesti karkuun. Me nähtiin emännän kanssa yhdessä puskassa sellainen kummallinen loukku. Emäntä ensin arveli, että joku yritteliäs haaveilee jänispaistista. Loukussa oli kuitenkin kannessa Helsingin elänsuojeluyhdistys HESYn selitysteksti ja sisällä lautasella tonnikalaa. Se ei taida kuulua jänisten luontaiseen ruokavalioon. Osaakohan jänikset edes uida?
Emäntä sähköposteili HESY:n kanssa ja sieltä kerrottiin, että jos ihmiseltä pääsee vaikkas nyt kissa karkuun, niin heiltä saa lainata loukun, jolla voi yrittää sitä saada kiinni. Ne loukut saattaa kyllä loppua kesken näin karkausvuonna. Aika paljon kissoja ja koiria ja muita lemmikkejä löytyykin. Niitä voi kysellä HESY:ltä sekä Viikissä sijaitsevasta pääkaupunkiseudun kuntien yhteisestä löytöeläintalosta.

"Viimeinen kuulutus Air Rekkulan lennolle Casablancaan, portti A1"

Ärinää ja murinaa

Tauno: Mä en oikein tiedä mikä mulla on. Olen yleensä ollut hyvinkin sosiaalinen ja tykännyt kaikista koirista, mutta nyt mun mielestä toiset urokset ovat aivan silmittömän typeriä ja niille pitää pullistella, ankarasti. Emäntää hävettää ihan selvästi ja se yrittää keventää tunnelmaa iskemällä siinä kesken hulabaloon leppoisaa tarinaa. Just joo...

Kyllä mä emäntää tavallaan ymmärränkin, sillä sain itse tuta eilen, millaista rähisijän kanssa on kulkea. Tulimme nimittäin eilen iltalenkin jälkeen tänne oman talon pihalle. R-rapun tokan kerroksen vasemmanpuoleisella parvekkeella oli jotain porukkaa pilettämässä. Ei siinä mitään, mutta juuri kun olimme kävelleet rapun ohi, huusi sieltä parvekkeelta joku nuorehko kundi, että "Hei rouva, saanko sylkeä koiranne päälle?" Emäntä veti hartiat kyyryyn ja jatkoi matkaa. Kohta parvekkeelta kuului: "Mä tiedän kuule missä sä asut, niin et..." Silloin emäntä kääntyi ja läksi tomerasti kohti huutajia, jotka sujahtivat piiloon. Emäntä huusi niille takaisin, että "Oliks sulla jotain asiaa, vai, puhu poika rohkeesti!" Mulla oli kamala työ vetää emäntä pois sieltä riehumasta. Se puhkui ja puhisi vielä kauan sen jälkeen, että ikinä ei kuulema ole ennen hälle huudeltu ja vielä omasta talosta.
Ehkä emäntäkin nyt ymmärtää, miltä minusta tuntuu kun joku pottuilee.

Tunnelma matossa

Olen unessa useasti...

Tauno: Koirakaveeraaminen on ollut sietämättömän vähäistä. Ansa on ollut juoksussa, joka tosin on hidastumaan päin, ja kelit on niin kurjat, ettei kukaan muukaan käy koirapuistossa. Paitsi ehkä pienet, helposti pestävät rekut.
Henkilökunta on yrittänyt selittää, millaisia olivat lapsuuden talvet täällä Pihlajamäessä. Hiihtämistä, luistelua, lumilinnojen tekoa. Mä niistä mitään ymmärrä, mutta jotenkin tällaisella Sveitsin alpeilta kotoisin olevalla rodulla veri vetää hangille ja vuorille. "The hills are alive..." No, ei oo näillä keleillä mäetkään elämää täynnä. Kirkon viereisiltä kallioilta ei kuulu iloista laulua ja hyndälläkäin on ollut hiljaista - ja vain vähän rikottuja pulloja. Emäntä muuten kertoi kuulleensa bussissa jonkun tytön iloitsevan kovasti uusista muovisista kaljapulloista: "Aattele, ettei ikinä enää mene kaljat hukkaan!" Onhan sekin jotain, vaikka ne uudet uusiokäytettävät pullot eivät ympäristön kannalta kierrätettävien veroisia olekaan. Tassut kiittää!