Tauno: Rekkulan remontti alkaa olla valmis. Kyllä vaan saatiinkin hieno koirapuisto! Henkilökunta on hiljakseen hyräillyt laulua "Penkki, puu ja puistotie", mutta minä en kyllä ymmärrä niiden penkkien määrää. Eihän me koirat edes istuta - penkillä. Pitää vissiin opetella.
Mutapainin ystävien kulta-ajat ovat näemmä ohi, sen verran tehokkaan näköiset vallihaudat on kaivettu rekkulan ympärille. Taivaasta satavaa vettä ne eivät tietty toppaa, mutta luultavasti kuiva kausi kestää entistä pitempään.
Aitoja ei vasiten korjattu, mutta niiden viereen kärrättiin maata sen verran, että suurimmat aukot saatiin tukkoon. Minua vähän epäilyttää tuon ratkaisun kestävyys (sen verran on noita kaivamista harrastavia tuttavia), mutta Rakennusvirastossa ilmeisesti luotetaan koiranomistajiin, etteivät anna rekkujensa kaivaa maata aitojen alta.
Ja saatiinhan me uudet hienot ilmoitustaulutkin. Isojen puolella siihen on ilmestynyt sellainen valtavan hieno taideteos, joka kuvastanee niin tekijänsä sielunmaisemaa kuin oivaa tähtäyskykyäkin. Teos muistuttaa kovasti yhden tutun mäyräkoiran talvista iltapissiä lumihangessa, mutta ei se voi olla kun se on niin korkealla. Pakko olla jonkun lintu- tai perhoskoiran tekosia. Henkilökunta ei suo pienintäkään ymmärrystä tuota taideteosta kohtaan, "sotku mikä sotku" hän on murissut aamusta alkaen.
20.6. Tauno: Emäntä kävi tänään pienten koirien puolella vaklaamassa, notta onko sielläkin saman taiteilijan työ esillä ilmoitustaululla. No tottahan toki, olisihan se keljua, jos pienet koirat jäisivät vaille taide-elämyksiä. Emäntä on vankasti sitä mieltä, että asialla ovat olleet ihmisen pennut. Minä hälle olen yrittänyt selittää merkkailemisen merkitystä, mutta ei mene läpi.
22.6. Tauno: Sama taiteilija näyttää purkaneen sisintään leikkipuiston rakennuksen seinään. Teemana on edelleen nuoren uroksen kasvukertomus, jonka keskiössä - toisin sanoen pääkopassa - lirissä killuva herne huutaa: "Give peas a chance!"
