Uroskoiran kielikylpy

Tauno: Niskavuori oli taas eilen lujilla kun kaksi piikkiä tuikattiin sinne, rokotuksia siis. Noo, emmä sitä oikeesti edes huomannu. Niinko en sitäkään, kun tunnistesirua skannailtiin. Siellä se kuiteskin oli, vaikka Ansa (niskavuoren emäntä) on terävin hampain möyhentänyt niskalihakseni välillä ihan helläksi.

Asiaan. Henkilökunta on alkanu tohista jotain koirakoulu-juttua! Mä en käsitä! Mitä koulua tässä muka tarvitaan? Mehän kaikki ta-va-taan ihan sujuvasti, eli heilutetaan häntää tai rähistään kun nähdään. Me käytetään p-mailia, eli osataan lukee ja kirjoittaa viestejä. Meillä on kemistin nenä ja hyvä fysiikka. Me tunnetaan kaikki sijamuodotkin, mutta kaks niistä on meille varsin tärkeetä, illatiivi ja inessiivi: Rekkulaan ja Rekkulassa. Etenkin tota illatiivia me osataan ilmaista selkeästi remmistä vetämällä. Illatiivin valmistelu aloitetaan illalla kotona, ankarasti tuijottamalla, yleensä siinä seitsemän aikoihin. Henkilökunnan mielestä sijamuodot on kielioppia, mutta me ollaan eri mieltä siitä.

Matematiikkakin sujuu: lasketaan vieraat sisälle, mutta ei ulos. Joskus lasketaan laulellen vesiä ja joskus aiheutetaan laskuja. Useimmat meistä näet osaa jakaa, esim. yhden kengän/sohvan/seinän kahteen tahi useampaan osaan. Kertominen on vaikeampaa. Lajitovereiden kesken kerronnassa sattuu väärinkäsityksiä silloin tällöin, mutta henkilökunnan kanssa päivittäin. Meillä kun ei ole aina oikein yhteistä kieltä. Henkilökunta ei ole suostunut pistään omaa kieltään peliin ja siks mä oon yrittäny itte hoitaa tommosta kielikylpyä ittelleni. Monta kertaa päivässä. Henkilökunta ei siitä hirveesti tykkää, on kuulema niin roisin näköstä. Mutta mitäs väliä sillä on, jos kielitaito kehittyy! Se se vasta on kunnon kielioppia!

Minusta tulee isona... sähkömies!

Tauno: Jouduin tänä aamuna jalat ristissä oottelemaan ulospääsyä, ainaki jotain yheksään. Ensteks me jouduttiin henkilökunnan kaa tossa talon päässä laittaan yhelle tyypille sauvakävelysauvat oikeinpäin. Hirvee härdelli.
Sitku me päästiin Marmoritielle, niin siellä paikotti keskellä tietä iso nosturiauto. Sen kuski rullas ikkunan auki ja kysyi, että missä täällä on se koirapuisto! Se oli sähkömies, vastikään Vantaalta Helsingin alueelle siirtynyt ja vähä eksyksissä. No, ensteks me käveltiin sen edellä ku se pyysi, mut musta oli vähä keljua yrittää pissiskellä ja sillee ko hemmetin hevi "rekka" (nimeltään "Pilvi") peesaa persiissä. Me sitten neuvottiin sille tie ja vaihdettiin peesivuoroa. Rekkulan luona me käytiin näyttään sille kaikki pimeet lamput. Sitme hengailtiin hetki laivakoiralaivueen ja Sissin kaa Rekkulassa. Ku me lähettiin, se sähkömies oli vielä autossaan sähkölinjakarttojen kaa peuhaamassa. Me käytiin antaan sille oikeet kartat oikeenpäin käteen ja jätettiin se tyytyväisenä hommiin.

Mut aika äheet varusteet sillä oli, nosturit ja kaikki. Mä päätin, että musta tulee kans isona sähkömies. Sellasilla vehkeillä pystyy kusaseen niin ylös tolppaan, ettei kukaan!

Poikamme Esko

Tauno: Ansa sitten pullautti pojan. Koska olen hyvin vastuuntuntoinen nuori mies, olen tunnustanut tuon vihiriän vinkuveitikan ja luvannut kasvattaa kuin omani. Pojan ristiäiset vietettiin Rekkulassa ja oikein oivan nimen hän saikin - Esko. Ja kun tarkemmin katsoo, silleen sivusta ja silimiä siristäen, niin alkaa tuo ihan näköinenkin olla. Meidän molempien. Ruumiinrakenne on minulta ja ilme Ansalta. Opetin sille jo vähän jalan nostamista ja muita äijäjuttuja.

Rekkularomantiikkaa

Tauno: Rekkulassa on iltaisin ihanan romanttista kun valot ovat pimeinä ja roskiksista kiemurtelee kirsuun sulotuoksuja! Henkilökunta tosin yrittää epätoivoisesti pilata tunnelmaa. Valoista ovat vuorotellen soitelleet Helsingin Energiaan ja roskiksista on Rakennusvirasto saanut viestin toisensa jälkeen. Tänään joku valopää oli mennyt lupaamaan, että ensi viikolla viimeistään pitäisi pimeyden vallan vapista. Epistä! Minusta henkilökunnan tuomat lyhdyt ja kynttilät on paljo kivempii... Nyt jos ne viraston villet vielä menee pesemään ne pienten puolella olevat Sulot, niin mä kyllä...