Kuva kertoisi enemmän...

Tauno: "Mökötin eilen koko iltapäivän, koska emäntäni ei ottanut minua mukaan Rekkulan talkoisiin. Ja tämä vain siksi, että meillä oli puolilta päivin kylppärissä vesisota - sellainen kiva leikki, jossa henkilökunta kippaa minut ammeeseen ja suihkuttaa vettä päälle ja minä sitten hyppään pian ammeesta pois ja ravistelen kuravedet ympäri kylppäriä. Kahta vesisotaa ei kuulema samana päivänä jaksa, ja niin minut jätettiin kotiin.

No, emäntä tuli hiukka väsyksissä talkoista kotiin ja päätti heti ladata kamerasta kuvat koneelle. Vaan eipä ollutkaan kuvan kuvaa muistona, sillä muistikortti oli unohtunut skannerin korttipaikkaan! Haa-haa, vähä tää oli vahingoniloinen! Mutta vain vähän, sillä olisin kyllä halunnut ne kuvat nähdä. Oikeesti minua harmitti enemmän se, etten saanut maistaa Wilman emännän tuomia munkkirinkilöitä ja simaa! Vähä epistä...

Illalla kävimme sitten Ansan kaa testaamassa paikat ja kyllä olikin Rekkulamme aivan upeesti stailattu. Vain Innon Markon suunnittelemat verhot puuttuivat. Öbaut kymmenen henkilötyötuntia kivituhkakasan katoaminen oli ottanut, eli aika topakka urakka. Ansa kertoi, että siellä oli meidän henkilökunnan lisäksi väkeä Onnilta, Veetiltä, Leeviltä, Wilmalta, Sissiltä ja Elliltä. Kiitos vaan kovasti kaikille! Emäntä jo uhittelee tilaavansa uuden kasan, että saa kuvat otettua!"

Rekkula kuntoon!

Tauno: "En millään jaksa enää odottaa, että Rekkulaan jo aikapäiviä sitten rojautettu hiekkakasa itsestään ajautuisi asiallisiin paikkoihin, niinko sinne pienten puolen kuoppiin. Olen ehdottanut henkilökunnalle, että tarttuisi lapioon. Vaan on hällä milloin jalka kipiä, milloin ei vain hotsita. Nyt olen sitten pistänyt sellaisen ukaasin, että viimeistään lauantaina on kasan oltava sileänä. Jos siellä nyt joku koirakaveri tätä lukee, niin pistä oma henkilökuntasi hommiin. Aion roudata oman emäntäni sinne lapioineen ja kottikärryineen ensi lauantaina klo 14. Henkilökunnalle omat työkalut ja talkooeväät mukaan, itse voit tulla niine hyvinesi"

Koirankakankantaja

Tauno: "Henkilökunnan hyvällä mielellä pitäminen on tärkeää, ja onneksi myös helppoa, sillä pienistä asioista on hän onnellinen. Yksi pienimmistä on minun kakkakikkaroitteni kanniskeleminen pienessä pussukassa ympäri Pihlajamäkeä. Aivan ensteks parhaita reittejä on Liusketie alusta loppuun, sillä siellä on niitä vihreitä kaupunginarkiston keräyspaikkoja vain yksi, Lähiöaseman edessä toispual tietä. Kun pukkaa kikkaransa sopivasti sen jälkeen, niin henkilökunta saa ylpeänä heilutella pussukkaa koko Liusketien ja vielä Marmoritienkin ja jos siitä päiväkodin nurkalta kääntyy ylös lekarille ja siitä kotitalolle, niin vasta omalla kotiroskiksella tarvitsee kakkapussista luopua. Se se henkilökuntaa hymyilyttää. Luontevia roskispaikkoja kyllä olisi ympäri Pihlistä, mutta onneksi eivät ole HKR:n sedät niitä kekanneet. Siinähän hupenisi henkilökunnalta elämisen tarkoitus aika vähiin."

Pienet Alpit Pihliksessä

Tauno: "Tarttis päästä Alpeille. Valtava korkeanpaikankaipuu johtuu luultavimmin rotuni sveitsiläisestä alkuperästä. Samoista maisemista lienee hypännyt rotuperimään geeni, joka säätelee juustonhimoa. Tai siis ei säätele, himo on täysin hallitsematon. Käkikelloihin en ole ainakaan vielä tuntenut minkäänlaista vetoa, mutta nahkahousut arvatenkin maistuisivat.

Tässä meidän lähellä oleva hyppyrimäki, eli Hyndä, saapi paremman puutteessa toimittaa Alppien virkaa. Hienot ovat maisemat, vaikka henkilökunnan mielestä sieltä ennen näkikin kauemmas. Puut kun eivät olleet vielä niin suuria. Emännän haaveena on saada hyppyrimäelle, vanhan hyppyrimäen kohdalle, hyppyrimäen näköinen näkötorni.

Minulle riittäisi se, että Hyndälle voisi koirakin mennä, ilman kenkiä siis. Vaikka kuinka yritän vetää ylös nousevalle polulle päin, niin emäntä nykäisee remmistä takaisin. Henkilökunnan kielitaito on aika huono, mutta sen verran olen ymmärtänyt, että kyse on lasista. Sitä on kuulema siellä niin paljon, ettei väistelemään pysty. Kukaan niistä lasin rikkojista ei ole vissiin koskaan nähnyt terävän lasinpalan halkiviiltämää koiran anturaa.

Lasiakin pelottavampi juttu on (minusta) se, että siellä on kuulema hirveesti mäyräkoiran raatoja! Tätä hommaa en oikein käsitä, mutta tässä samassa talossa asuvaa mäyris-Leinoa olen kyllä joka kerta tavatessamme varoittanut menemästä lähellekään sitä mäkeä.

Nenä vie!

Tauno: "Nuuh, sniif, nuuh, sniif... Aivan mahtavat hajut, kirsu on ihan tötteröllä ja värisee puoli tuntia vielä kotiintulon jälkeenkin! Jumankekka, mitä viestejä!

On muuten hirvee meininki tuolla skutsissa! Jänikset vetää ympyrää kuin järkeä vailla ja pikkulinnut on jo puolilta päivin ihan hapoilla kun ne on visertäny aamuyöstä alkaen. Varikset raakkuu risusavotassa ja kähisee hyvistä kepeistä. Sen mäkin ymmärrän. Sit on vielä ne kaikki pörisevät, surisevat, inisevät ja lepattavat, jotka oli meidän lumileikkien ajan jossain jemmassa - niinko kaikki kukat ja muu värillinen kama.

Tää on Ansa meidän eka kevät! Nyt pukkaa runua!

Kevät haisee hyvälle,
ja hajut menee syvälle
nenään, mistä aivoihin
kulkee viesti ihanin:
Ansa kävi tänään täällä,
oli ihan sillä päällä!

Nää näkis tänään takiksella, eiks joo?!"

(Kuvasivuilla pari uutta kuvaa)