Tauno: Keksin vahingossa loistavan keinon ilostuttaa henkilökuntaa. Söin nimittäin eilen illalla takapihalta löytämäni kakkapussin - tyhjän siis. Ei se ole suurinta herkkuani, mutta en voinut antaa sitä Ansallekaan, joten pistelin vihiriän biokakkapussin poskeeni. Tämä ei vielä ollut se iloa tuottava juttu, päinvastoin.No, tänään sitten puolilta päivin oli sen pussin aika tulla toisesta päästä ulos, aivan kuten kaikkien iltaisin mutustelemieni pikkukeppien on tapana (henkilökunta kutsuu sitä tikkukakaksi). Yritin tietenkin siistinä koirana asetella kikkarat ja tikut valmiiksi ulos tulevaan pussiin, mutta en onnistunut, vaikka kiemurtelin kovasti. Niinhän siinä sitten kävi, ettei iloisen vihiriänruskea pussi tullutkaan kokonaan ulos vaan jäi puoliväliin, ankarasta rypistyksestä huolimatta. Tarvitsin siis henkilökuntaa apuun. Emäntäni pisti oitis puhtaan pussin käteensä ja vetäisi kakkapussin vauhdilla ulos. Ja nauroi! Ääneen ja niin, että vedet lensivät silmistä! Ilmeisesti olin onnistunut järjestämään hänelle unohtumattoman elämyksen ja kerrankin iloisen sellaisen! Sitä tuo vain harmitteli, ettei paikalle osunut ketään tuttua tuota tähtihetkeä todistamaan. Onhan se totta, että henkilökunta on iloisimmillaan silloin, kun se pääsee tekemään sitä, missä se on erityisen hyvä - niinko toteuttamaan itseään. Tästedes syön kaikki eteen tulevat pussukat!
Kakkapussin sisältävä kakkapussi vietiin sitten roskikseen, jota henkilökunta kutsuu kaupunginarkistoksi. En kyllä usko, että ne arkistoivat kaikki minun tuotokseni, mutta jos kuitenkin sen tekevät, niin onpahan siinä tämänpäiväisessä niillä vähän ihmettelemistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti